On tässä ollut kaikenlaista. Sain muunmuassa tietää etten päässyt siihen lähempään kouluun. Ja sitten se että tässä koneessa eivät pelit enää toimi, ja hankin seuraavaksi kootun superkoneen. ...ihan uskomatonta, hankin tämän koneen... siitä ei ole vielä vuottakaan! Ja nyt se päätti sanoa itsensä irti peliasiassa.
Ja sitten tuo koulupaikka. 12. päivä elokuuta lähden uuteen kouluun. Tällä hetkellä minua suututtaa niin että tuntuu että jos joku edes yrittää tutustua minuun uudessa koulussa, heitän häntä mädällä omenalla. Mutta tiedän etten kuitenkaan tee niin, vaan pistän tekohymyn naamalle ja esittelen itseni. Muuten en puhu kellekkään mitään. Tai ainakin nyt tuntuu siltä. Lähemmässä koulussa olisi siis ollut puolet mun kavereista ja sinne on 15 minuutin bussimatka. Tässä kauemmassa taas... ei ketään tuttua, sijaitsee puolentoista tunnin matkan päässä ja päälle isketään vielä toimintaterapia. TOIMINTATERAPIA. Luuleeko ne oikeesti että jaksan matkustaa kolme tuntia päivässä, käydä 6-8 tunnin koulupäivän ja sitten pitäisi käydä muutaman kerran viikossa koulun jälkeen toimintaterapiassa? Taitaa luulla.
Miksi kaiken pitää olla näin vaikeata?


