Olin laittamassa pyykkiä kun ohjaaja tuli sanomaan mulle että mulle on kirje. Kirje Luovista, koulusta johon eniten haluan. Menin ohjaajien kansliaan ja ohjaaja ojensi minulle kirjeen, joka oli vähän kastunut postilaatikossa ollessaan ja jossa luki punaisella pohjalla valkoisella "Luovi". Hypistelin kirjettä ja avasin sen tärisevin käsin, peläten että siellä lukee "Valitettavasti sinut hylättiin", toivoen että siellä lukee "sinut on valittu opiskelemaan Audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoon." Ohjaaja vakuutteli siinä vieressä että varmasti siellä lukee että pääsen, koska olen niin lahjakas valokuvaamaan. Otin sisällä olevan paperin ulos ja luin ensimmäisen lauseen yhä uudelleen. Siinä ei lukenut että olisin tullut valituksi... mutta ei lukenut että minua olisi hylättykkään.
Itkettää. Olen ollut varasijalla tosi monta kertaa, ja odottamaani soittoa tai kirjettä ei koskaan ole tullut. Haluan tuonne enemmän kuin mihinkään. En halua edes ajatella vaihtoehtoa, "mitä jos en pääse mihinkään?" En halua syljeskellä kattoon vuotta. En halua vain istua paikallani ja miettiä mitä teen elämälläni. Nuorisokoti kyllä keksii minulle tekemistä, mutta se tekeminen ei ole mitään herkkua. Siivoushommia.
